Antti Rautio Tavallisuus riittää onnellisuuteen.

Eka kerta, vika kerta?

Ujostuttaa ja punastuttaa. Vähän hävettääkin. Mitähän tuo minusta ajattelee? Pitäisikö kätellä ensin, jälkeenpäin vai unohtaa muodollisuudet? Ehkäpä pieni small talk lämmittelyksi ja vitsillä sisään? Vai kuivasti suoraan asiaan? Pitäisikö katsoa koko ajan silmiin? Liian raju ja hyökkäävä ei saisi olla, mutta toisaalta väärää ensivaikutelmaakaan on vaikea korjata jälkeenpäin, jos liian hempeästi aloittaa. Pitäisikö hoidella yksi kerrallaan vai kerätä porukka ympärille?

 

Noita pohdin ensimmäistä kertaa vaaliteltalla seisoskellessani ja ensimmäistä äänestäjäkontaktia odotellessani. Kun ei ole luontainen esiintyjä niin sitä ei vain ole. Toisaalta en minä kyllä tapettiinkaan häviä. Mutta kuten kaikessa, niin harjoitus tekee mestarin. Tai jos ei muuta, niin ainakin kokemus karttuu ja seuraava kerta menee aina paljon paremmin. Ja kokemusta näistä vaaleista tulkin.

 

Viime lauantaina viimeisen vaalitilaisuuden jälkeen sanoin kaikille läpimenomahdollisuuksista kysyjille, että ei mitään jakoa päästä läpi mutta sellainen 20-40 ääntä tulee. Kyllä sen vaan jotenkin tiesi. Ja 25 ääntä oli sitten se lopullinen saalis ja sillähän jäädään Imatralla kirkkaasti rannalle. Mitään ei jäänyt hampaankoloon enkä oikein mitään olisi voinut tehdä toisin, sillä niitä mahdollisuuksia rajoitti ennen kaikkea käytettävissä oleva aika ja raha.

 

Myös puolue asettaa omat rajoitteensa. Minua ei kielletty tekemästä tai sanomasta mitään, siitä ei ole kyse. Ei edes annettu ”painavia neuvoja” mistään mielipiteestä. Mutta kampanjoidessa puolueen kanssa tekee aina samalla myös kampanjaa puolueen ja muiden ehdokkaiden eteen. On paljon, paljon helpompi tehdä hallaa kuin hyvää edustamalleen puolueelle ja se asia takaraivossa rajoitti minua itseäni yllättävän paljon näin jälkikäteen ajateltuna.

 

Sanoin jo ennen vaaleja, että Imatralla en voisi kuvitellakaan asettuvani minkään muun olemassa olevan puolueen ehdokkaaksi kuin Keskustan. Enkä voi kuvitella jatkossakaan. Keskustassa on omat vikansa, mutta täydellistä puoluetta ei ole olemassakaan. Neljän vuoden päähän en osaa ennustaa, että missä edes asun ja lähdenkö ehdolle uudestaan, mutta jos Imatralla lähden ehdolle, niin mikään muu olemassa oleva puolue se ei tule olemaan kuin Keskusta. Todennäköisempää juuri nyt on kuitenkin se, että lähtisin ehdolle eduskuntapuolueiden ulkopuolelta. Se johtuu parista syystä.

 

Ensinnäkin, kun kyseessä on kuntavaalit niin sitä haluaisi puhua kunnan asioista. Ei Natosta tai eurosta tai muista, joihin Imatra ei voi vaikuttaa yhtään mitenkään. Samoin kommentit teltoilla että ”en tule äänestämään Keskustaa, koska Sipilä on idiootti” tai jotkut Keskustan valtakunnalliset tekemiset hallituksessa eivät liity kuntavaaleihin mitenkään. Ei minua niistä puhuminen haittaa ja Keskustaa kritisoin kyllä jos siihen on aihetta, mutta kun minä tai kukaan Imatran kuntapoliitikko ei voi eduskunnan tekemisiin vaikuttaa yhtään mitenkään. Olisi paljon kivempi puhua ja keskustella asioista, joista näissä vaaleissa äänestetään. Toiseksi, olemalla oma itsensä voisi olla koko ajan oma itsensä. Ei tarvitsisi miettiä, että puhunko nyt ristiin puoluekavereiden kanssa tai muuta vastaavaa.

 

Nyt on kuitenkin äänestetty ja näillä mennään seuraavat neljä vuotta. Minä en todellakaan ymmärrä, että miten Imatralla demarit saivat lisättyä paikkojaan, mutta niin se nyt vain on. Imatralaiset ovat linjansa valinneet. Ihmettelen myös sitä, että lehtien palstoilla ja somessa vaaditaan, että poliitikkojen pitää ottaa kantaa. Mutta sitten kun ottaa kantaa, niin se on aina väärin. Ehdokkaista läpi tuntuvat todennäköisemmin menevän ne, jotka eivät sano mistään mitään. Tai tarkennetaan sen verran, että kyllähän kaikki ovat sitä mieltä, että monia asioita pitää parantaa ja monenlaisia ehdotuksia heitettiinkin ilmoille. Minulla on koko ajan ollut itselläni yksi kysymys kaikille näille ehdottajille: miten he aikovat ehdotuksensa toteuttaa? Niinpä. Sieltä ei löydy mitään konkretiaa. Ja päättäjäksi ovat kuitenkin menossa.

 

Kuka tahansa voi ehdottaa mitä tahansa, mutta itse ehdotusta tärkeämpää ovat ne keinot sen ehdotuksen toteuttamiseen. Itse ehdotus ei kerro mitään ehdotuksen realismista, sillä hyvin yksinkertaisenkin ehdotuksen toteuttaminen voi olla käytännössä mahdotonta ja kovin korkealentoisen ehdotuksen toteuttaminen lopulta perin helppoa. Ihmisiä pitäisi ylipäätään saada enemmän miettimään asioita itse. Kaiken kyseenalaistaminen on kelle tahansa raskasta ja turhaa, mutta jos vaikkapa joku päättäjäksi haluava ehdottaa jotain, niin silloin häneltä pitää kysyä että miten sen aiot tehdä?

 

Mutta nythän se sitten nähdään. Imatralla lasten ja nuorten asema ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet paranevat, vanhustenhoitoon saadaan lisää resursseja, turisteja tulee vyörymällä, koulujen homeongelmat ratkeavat, työttömyys vähenee, koulutustarjonta nuorille ja aikuisille lisääntyy ja julkinen liikenne paranee. Pakkohan niin on käydä, koska niin on luvattu. Vai mitä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset