*

Antti Rautio Tavallisuus riittää onnellisuuteen.

Työnantajan ei tarvitse välittää työntekijöistään (työelämäreformi, osa 2/5)

Itse kun en ole ollut työelämässä kuin vasta tämän vuosituhannen puolella, niin en osaa sanoa, oliko ennen asiat paremmin. Nykyään asiat ainakin ovat työntekijän kannalta vähintään hullusti, jos ei jopa huonosti.

 

Olen monta kertaa miettinyt omissa työpaikoissani, miksi työnantaja on palkannut minut. Siis työntekijän. En ole koskaan keksinyt mitään muuta syytä, kuin että niiden on ollut pakko löytää työlle tekijä, jotta saisivat tehtyä rahaa. Tai suoriuduttua heiltä vaadituista tehtävistä. Kokonaan toinen juttu on sitten se, pitäisikö sillä työntekijällä muuta tarkoitusta ollakaan. Työnantajat itse kuitenkin vaativat työntekijöitään ottamaan työnsä vakavasti ja repivät monesti pelihousunsa, jos työntekijä asennoituu työhönsä samoin kuin työnantaja työntekijäänsä.

 

Ongelma tulee siinä, että työntekijää kohdellaan nimenomaan kuin pakollista kuluerää. Harvinaisen selväksi yleensä tehdään se, että työntekijä on töissä ainoastaan siksi, koska muuten firma ei suoriudu tehtävistään. Jos suoriutuisi, niin työntekijä saisi lähteä välittömästi. Tämä pätee firman koosta ja alasta riippumatta.

 

Työntekijän työoloihin ei panosteta minimiä enempää. Mitä pienempi firma, sitä selkeämmäksi asia käy. Kuljetuspuolella esimerkiksi työterveyshuolto on monesti sama asia kuin lähin terveyskeskus. Mitään muitakaan etuja ei ole, koska ne tietävät menoeriä. Työhyvinvoinnista viis. Jos firman isäntä itse myös ajaa, niin silloin autojen kunto on kohtalainen ellei peräti hyvä. Jos isäntä itse ei aja tai firma on niin iso, että sillä on ajojärjestelijöitä, niin autojen kunto on juuri se, että niillä voi ajaa. Lämmityslaitteet toimivat kesällä, mutta eivät talvella. Ilmastointi toimii talvella, mutta ei kesällä. Autot ovat siis kesällä kuumia ja talvella kylmiä. Kuskin penkkien säädöt eivät välttämättä toimi ollenkaan. Lipunmyyntilaitteet saattavat olla kuukausikaupalla epäkunnossa, sillä firmahan kaukovuoroja lukuunottamatta ei saa lipputuloja vaan könttäkorvauksen, joten mitäs väliä niillä silloin on, jos se tilaaja ei tajua asiaan puuttua? Ovien toiminnassa on pahoja häiriöitä, bussin laskeminen ala-asentoon huonojalkaisten kyytiin nousemista varten ei toimi, vilkut ja ajovalot ja pyyhkijät saattavat olla epäkunnossa. Jopa jarruissa tai vaihteistossa saattaa olla sellaisia puutteita, jotka eivät katsastuksesta läpi menisi, mutta ei niitä ennen seuraavaa katsastusta korjata. Koska ei ole pakko. Koska se maksaa. Koska se ei ole tarpeellista firman tuloksen kannalta.

 

Kerran rekkaa ajaessani perävaunun jarruletku murtui kytkentäpistokkeen juuresta. Helppo korjata tien päällä, kun ruuvaa pistokkeen irti, katkaisee murtuneen osan letkusta pois ja ruuvaa pistokkeen kiinni. Jos olisi, millä ruuvata ja varsinkin katkaista. Kun siinä talven ensipakkasilla tähtitaivaan alla keskellä yötä ensin 5 senttisellä kolikolla ruuvia vääntää auki ja miettii, että millä helvetillä sen paksuhkon letkun ilman työkaluja suht tasaisesti katkaisee, kun puukkoakaan ei ole auton työkalupakissa, niin mietinnät ovat hyvin syvällisiä. No hätä keinot keksii, joskin aikaa siinä tuhraantuu. Kun sitten "myöhästyy" talleilta, kuuntelee ripitystä siitä ja kertoo isännälle, mitä on käynyt ja ehdottaa, että eikö tuonne auton työkalupakkiin voisi työkalujakin hommata, niin kuulee legendaarisen vastauksen: "Eikö sinulla itselläsi ole mitään välineitä mukana?" Työntekijän vika ja vastuu siis sekin.

 

Ei tämä päde pelkästään kuljetusalaan. Asiakaspalvelussa työntekijöitä ei enää tarvita edes kulueränä, sillä tietotekniikka hoitaa sen suurimmaksi osin. Alkaessani opiskelemaan lähihoitajaksi luulin, että siellä sentään välitetään työntekijästä myös muissa kuin puheissa, onhan kyseessä terveysala. Olin väärässä, sen olen huomannut työharjoitteluissa. Koulussa meille opetetaan mm. ergonomiaa ja työturvallisuutta. Miten potilas nostetaan tai käännetään sängyssä oikeaoppisesti ja ennen kaikkea mitä apuvälineitä siinä käytetään. Sitten opiskelija menee työharjoitteluun ja huomaa, että täällä vanhusten palvelutalossa ei ole apuvälineitä. Ainoa nostoväline on se työntekijä itse. Ja jos potilas on vaikkapa isokokoinen tai ei pysty itse itseään avustamaan ollenkaan, niin siinä pitäisi olla vähintään kaksi työntekijää vaikkapa vessassa käyttämisessä, mutta kun tilat ovat niin ahtaat ettei sinne mahdu kuin yksi työntekijä. Tämä kaikki onnistuisi kyllä yhdelläkin, jos olisi niitä apuvälineitä. Mutta kun ei ole. Koska ne maksavat.

 

Olen ollut työharjoittelussa nyt jo päättyneiden opintojen aikana päiväkodissa, vanhusten ryhmäkodissa ja kotihoidossa. On ollut rajua huomata, miten koulussa opetetuista ihanteista ja oikeista säädöksistäkin saa heittää 75 % ikkunasta ulos joka kerta, kun työharjoitteluun menee. Otetaan vaikkapa joku päiväkodin työntekijämitoitus. Pitäisi olla niin, että siellä on yksi aikuinen vastuussa maksimissaan kahdeksasta lapsesta. Itse olin silloisen harjoittelun aikana tilanteessa, jossa oli yli 20 lasta yhden aikuisen vastuulla oikeastaan koko päivän. Muutenkin tuo mitoitus on hyvin joustava, sillä käytännössä se antaa mahdollisuuden sille yhdelle työntekijälle olla vastuussa 13 lapsesta, ihan laillisesti ja se työntekijä voi olla samaan aikaan vastuussa eri huoneissa (ryhmissä) olevista lapsista. Sitten niille lapsille pitäisi keksiä tekemistä ja virikkeitä ja huolehtia, että kaikki ”selviävät hengissä” päivän loppuun asti. Virikkeitä pitäisi keksiä niille vanhuksillekin, jotka ryhmäkodeissa asuvat. Missä välissä? Ei se hoitaja ehdi joka paikkaan. Mielestäni on perin oireellista, että suurin osa, varmastikin 90 % tapaamistani lähihoitajista ovat valmistuneet töihinsä alle 5 vuotta sitten. Se ei tarkoita, että niitä olisi viime vuosina koulutettu poikkeuksellisen paljon. Se tarkoittaa sitä, että siinä 5 vuoden kohdalla menee jonkinlainen karsintaraja työssäjaksamisen osalta. Työssäjaksamisen, johon työnantajilla olisi kaikki valta puuttua positiivisesti. Mutta joko halu tai kyky puuttuu.

 

Työnantajien ei tarvitse panostaa mihinkään, sillä aina on tulossa uusi työntekijä. Tekijöistä on mukamas pulaa, mutta ei se niin ole. Työntekijät eivät vain jaksa ja sairastuvat tai kyllästyvät ja vaihtavat alaa. Jos työnantajat haluaisivat pitää olemassa olevat työntekijänsä, niin heillä olisi kaikki keinot siihen. Mutta kun ei työnantajilla ole niitä haluja. On paljon helpompaa löytää uusi työntekijä, pitää sitä muutama vuosi ja sitten etsiä toinen. Näin ei tarvitse maksaa edes ikälisiä. Määräaikaisien työntekijöiden kohdalla ei tarvitse miettiä edes lomaratkaisuja, he kun eivät niitä pidä. Itsekin viimeksi menin töihin toukokuussa 2016 linja-autonkuljettajaksi kesälomatuuraajaksi, työsuhdetta jatkettiin talven yli ja se loppui kesäkuun alussa 2017. Yhtään lomapäivää en pitänyt ja pekkasia ei saanut pitää, koska ei ollut ketään, joka tuuraisi minua niiden ajan. Kuitenkin lähtö tuli kesän korvalla, koska työntekijöitä piti vähentää ja määräaikaisistahan se vähennys on luonnollisinta tehdä. Tietenkin pitämättömät lomat maksetaan rahana sitten pois, mutta siinäkin firma säästää rahallisesti, koska ei tarvitse maksaa lomaltapaluurahoja, kun sitä lomaa ei koskaan pidetä.

 

Firman omistajien näkökannasta minä kyllä ymmärrän sen, että jos on mahdollista saada euro enemmän, niin sehän otetaan. Pitkänäköinen ratkaisu se ei kyllä kovinkaan usein ole, sillä aina, kun talossa jonkin aikaa ollut työntekijä lähtee muualle, siinä tapahtuu aivovuotoa. Uusi työntekijä pitää aina opettaa talon tavoille, jotka menemään lähtenyt olisi jo osannut. Monesti vanhan työntekijän lähdettyä jopa ihmetellään, että miten hän on suoriutunut näistä päivittäisistä töistä, joista uusi ei tunnu suoriutuvan millään. Onko se ihme? Uudella työntekijällä kun ei ole rutiinia ja ns. hiljaista tietoa, jota vanhalla oli.

 

Sitä minä en ymmärrä, että miten esimiesportaan ihmiset pystyvät töihinsä? Miten he voivat tehdä työkseen työvuorolistoja, joita he itse eivät suostuisi tekemään? Epäsäännöllinen vuorotyö on toki haaste myös listojen tekijälle, mutta työntekijän niskaan sekin lopulta kaatuu. Kuten kaikki muukin. Tai miten he voivat ajattaa työntekijöitä autoilla, joilla he itse eivät suostuisi ajamaan tai hoidattamaan mummoja välineillä, joilla he itse eivät suostuisi töitä tekemään?

 

Oletushan on, että työntekijä tekee työnsä hyvin. Samaan aikaan siihen ei kuitenkaan anneta mahdollisuutta, välineistä puhumattakaan. Oletetaan, että työntekijälle riittää se, että hän saa palkkaa ja saa ylipäätään tehdä töitä. Jo siitä pitäisi olla kiitollinen. Kauankohan tämä oletus vielä kestää?

 

-------

 

 

Osa 1 täällä.

 

Osa 3 täällä.

 

Osa 4 täällä.

 

Osa 5 täällä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Olet hyvin oivaltanut osia siitä, miten nykyinen talousjärjestelmämme toimii.

Heitetään vielä ilmaan sellainen vertaus, että ennen kapitalismia, orjuuden aikana, orjaisännän oman edun mukaista oli pitää hyvää huolta orjistaan, aivan kuten oli hänen oman etunsa mukaista pitää hyvää huolta työkaluistaan ja karjastaan.

Mutta nykyään kun työntekijät eivät ole työnantajan omaisuutta, työnantajan edun mukaista on vain puristaa hyöty ulos työntekijöistä mahdollisimman nopeasti ja vaihtaa sen jälkeen loppuunpoltetut työntekijä uusiin.

Eikä tämä johdu työnantajien (tai kapitalistien) henkilökohtaisesta ilkeydestä tai muusta luonnevikaisuudesta. He voivat olla mitä rakastettavimpia ihmisiä ei-taloudellisissa suhteissaan, mutta taloudessa nykyinen talousjärjestelmämme antaa heille sellaisen roolin, että he joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan tai sitten luopumaan omaisuudestaan tai vähintäänkin toiveista sen kasvattamisesta.

Toisin sanoen asiaintilaan ei tule muutosta kapitalisteja moralisoimalla, vaan talousjärjestelmää vaihtamalla.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

Minullahan ei ole mitään ongelmaa siinä, että teen jotakin suorittavaa työtä, jotta firma tekee tulosta ja saan siitä sitten itse korvauksen. Reilu peli.

Ongelma tulee työhyvinvoinnin kohdalla. Kun oletetaan, että se työnteko itsessään olisi jotenkin tavoittelemisen arvoista tai hyve itsessään. Ei se ole. Tai kun työntekijälle todella tehdään selväksi, että "emme me oikeasti sinua täällä haluaisi pitää, mutta kun ilman työntekijöitä sitä tulostakaan ei tule".

Toinen ongelma tulee sitten niillä aloilla, joiden ei tarvitse tehdä tulosta. Kuten sosiaali- ja terveysala julkisella puolella. Meno on kuitenkin ihan samanlaista. Raha määrää. Se on ensisijainen määre, joka on myös palkintopallin kahdella muulla askelmalla. Sitten tulee vasta muut määreet, jos tulevat ollenkaan.

Olen monesti törmännyt parannusehdotuksia esittäessäni seuraavaan lauseeseen: "Ihan hyvä idea, mutta koita nyt ymmärtää että se maksaa."

Tuossa on kolme ongelmaa:

1. Myönnetään idea hyväksi, mutta sillä idean hyvyydellä ei ole mitään väliä.

2. Työntekijän pitäisi ymmärtää, että rahaa täällä tehdään hänen avullaan ja monesti hänen hyvinvoinnistaan välittämättä. Ja hyväksyä se. Tai hommat pitää sada hoitumaan mahdollisimman minimillä kuten vaikkapa vanhustenhoidossa, koska kuluja ei saa tulla. Ei ole rahaa budjetissa. Työnantajan pitäisi sen sijaan ymmärtää se, että työnhyvinvointi maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, mutta valitettavasti kukaan ei vaadi työnantajaa ymmärtämään yhtään mitään.

3. Se maksaa, mutta niin maksaa huono työhyvinvointikin. Monesti pitkällä aikavälillä panostukset maksavat itsensä takaisin ja alkavat ihan konkreettisesti tuottaakin säästöistä puhumattakaan, mutta kun nykyään ei ajatella kuin joitakin kuukausia eteenpäin. Ei vuosia, se on ihan liian pitkä aika odottaa panostuksen tuottavan jotain takaisin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Totta.
Globaali Markkinatalous.Tärkein säntö no.I= Voittojen maximoiminen osakkeenomistajille.
esim.irtisanomisilla ja halpatyövoimalla.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

Näinhän se on. Harmillisesti se myös on laajennettu nykyään julkiseen sektoriinkin, joka ei maksimoi voittoja, mutta kylläkin minimoi kulut niin pieneksi, että se on jo alle kaiken hyväksyttävyyden.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Julkisellepuolelle joka on yksityistetty melkein kokonaan yksityisille toimijoille.

Yliopistot ym.tehty tulosvastuulliseksi.
Miten verovaroilla tuotetut palvelut voi ulkoistaa tuottamaan voittoja yksityisille yrityksille?

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio Vastaus kommenttiin #7

Minun mielestäni julkisen puolen palvelut voivat olla tulosvastuullisia. Niiden itse asiassa pitääkin olla. Se tulos ei tässä tapauksessa vaan tarkoita minun näkökannassani rahaa. Esim. sosiaali- ja terveyspuolella se tarkoittaa palvelun laatua ja tasoa. Se tarkoitta sitä niin vanhuksen saaman hoidon suhteen kuin vaikkapa lapsen saaman päivähoidon suhteen. Se tarkoittaa myös opetuksen tasoa vaikkapa yliopistoissa tai muissa oppilaitoksissa.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

Samaan aikaan kun maailmassa on enemmän rahaa ja varallisuutta kuin koskaan ja sitä tulee ja tehdään koko ajan lisää, niin sitä ei kuitenkaan ole tarpeeksi eikä se riitä mihinkään. Jo tämän toteamisen pitäisi itsessään riittää siihen, että markkinatalous todetaan toimimattomaksi.

En minä kommunismia ole ajamassa, se ei toimi senkään vertaa. Mutta joku kultainen keskitie pitäisi yhteiskuntien löytää. Ankara säännöstely ei toimi eikä yltiöliberaalisuus toimi myöskään.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Oletko tietoinen että maailman varallisuus on nykyään pienen joukon omistuksessa. Muutama ukko omistaa miltei kaikki pääomat maailmassa. Kehitys johtuu verotuksesta, niillä joilla on paljon varallisuutta (pääomaverotus) verotetaan kevyemmin kuin muita. Progressio väärinpäin - rikkaalla alempi veroprosentti kuin pienituloisella. En puhu palkkatuloista vaan pääomatuloista. Palkkatuloissa progressio on sitä vastoin riittävä, ehkäpä jopa liian jyrkkä meillä Suomessa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Olet oikeassa siinä, että varallisuus on keskittynyt harvoihin käsiin. Mutta se keskittyminen ei johdu verotuksesta, vaan kapitalistisesta talousjärjestelmästä. Verotus ja sosiaalituet/hyvinvointipalvelut tekevät nykyään vain sitä samaa työväenluokan sisäistä tulonjakoa, joka 1800-luvulla hoidettiin perheen sisällä.

Se, että tuo tulonjako on siirtynyt perheen sisällä suoritettavasta tulonjaosta verotuksen ja sosiaalitukien välityksellä tapahtuvaksi, on sivutuotteena aiheuttanut muun muassa sen, että kenenkään ei ole pakko mennä naimisiin taloudellisen toimeentulonsa varmistamiseksi. Toinen sivutuote tuosta tulonjakomekanismin muuttumisesta on työväenluokan sisäisen solidaarisuuden rapautuminen kun työväenluokka voidaan jakaa veronmaksajiin ja sosiaalituilla eläviin. Ennenvanhaan perheestä yksi kävi palkkatyössä, toinen hoiti kotia ja lapsia, ja lapset auttoivat kotitöissä. Mahdettiinko tuolloin riidellä perheen sisällä siitä, että yksi vain tienaa rahaa ja muut loisivat sen kustannuksella? Epäilen.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio Vastaus kommenttiin #11

#11

Ennenvanhaan on itse asiassa aika lähimenneisyydessä. Olen syntynyt 1984 ja minun lapsuudessani isä kävi palkkatöissä ja hoiti maatilaa. Äiti hoiti lapsia, kotia ja maatilaa. Sillä elätettiin 5-lapsinen perhe käytännössä aina siihen asti, kunnes EU tuli kuvioihin. Aika pian sen jälkeen loppui maatalous ansaintakeinona meillä ja äiti meni palkkatöihin. Jotkut maatilan työt silti jäivät, kuten vihannesten kasvatus omaan käyttöön. En koe olleeni mistään paitsi, vaikkakin itse esim. peltotöitä tai halonhakuuta tein jo hyvinkin nuorena, jotka nykyään varmaan lapsityöksi laskettaisiin. Maailma muuttuu eikä välttämättä aina parempaan suuntaan.

Nykyään saa lukea mielipidekirjoituksia, joissa "poikaystävä" valittaa sitä, että kun hän tienaa 2500 €/kuussa, niin sillä pitää elättää myös samassa taloudessa asuva tyttöystävä. Poikaystävän tulojen takia tyttöystävä ei saa nostaa tukia. Kenen se tyttöystävä pitäisi elättää? Yhteiskunnan?

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

#10

Olen tietoinen, hyvinkin tietoinen. Se on mielipuolista, että maailmassa on ihmisiä, joiden varallisuus on isompi kuin valtioiden vuosittaiset budjetit. Periaatteen tasolla on olemassa ihmisiä, jotka voisivat ostaa valtioita. Onneksi käytöntö ei ainakaan ihan vielä mene niin, joskin uskon kyllä että jonain päivänä sekin vielä nähdään.

Olen myös sitä mieltä, että ihmisen ahkeruudella pitää olla väliä. Samoin sillä, että ihminen yrittää. Se tarkoittaa sitä, että on mahdollista kerryttää varallisuutta. Samalla olen sitä mieltä, että 2 000 €/kk tienaavan veroprosentti 15 on paljon isompi kuin 20 000 €/kk tienaavan veroprosentti 40. Rikkaita ei pidä verottaa kuiviin, se on ihan väärä lähtökohta. Mutta köyhien verottaminen kuiviin on paljon vaarallisempi lähtökohta.

Pääomaa pitäisi verottaa enemmän kuin ansioita. Jos minä saisin päättää, niin ansioverotusta voitaisiin keventää paljon myöskin arvonlisäverotuksen kustannuksella. Eli siis, ihminen tarvitsee maitoa ja leipää, niiden verot alas. Samoin kun ihminen käy töissä ansaitakseen rahaa niihin maitoon ja leipään, niin sen verotus alas. Sen sijaan kelohirsimökkien, Ferrarien, ulkomaanmatkojen, karkkien, Louis Vuittonin laukkujen ja muiden tuotteiden, joita ihminen ei ihan oikeasti tarvitse mihinkään, verotus voisi olla huomattavasti kovempikin.

Peruseläminen vuokrineen ja töissäkäynteineen pitäisi tehdä halvaksi ja houkuttelevaksi. Nyt se ei sitä ole. Ns. luksuselämää voisi verottaa kovemmin, sillä sitä ei kukaan varsinaisesti tarvitse. Ei sitä kieltää pidä, mutta siitä voitaisiin otta yhteinen hyöty irti isossa kuvassa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen Vastaus kommenttiin #13

"Periaatteen tasolla on olemassa ihmisiä, jotka voisivat ostaa valtioita. Onneksi käytöntö ei ainakaan ihan vielä mene niin, joskin uskon kyllä että jonain päivänä sekin vielä nähdään."

Superrikkaan ei tarvitse ostaa valtiota. Hänelle riittää se, että ostaa valtion valtaapitävät, eli eliitin. Puhumme siis korruptiosta.

Suomessakin jokainen politiikan huipulle pääsevä rikastuu mystisellä tavalla. Ovathan toki palkkiotkin kovia, mutta niistä maksetaan kuitenkin tuloveroa, eikä pelkillä palkkatuloilla vaurastuta Suomessa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #16

Kiky tuottaa "tulosta"!

Nordea leikkaamassa jopa 6 000 työpaikkaa – Pelkästään konsultteja 2 000 lähtöuhan alla
26.10.2017
TE

Pyysiköhän nuokin "paperimiesten" palkkoja kuten Nokialla ja Microsoftilla ?

Tais olla niin kuten UPM ym.pörssiyrityksissä käy kun osakkeenomistajat vaatii pörssiyrityksissä isompia osinkoja,sijoittamilleen rahoille.
(joten EK propakandan voi jo paperimiehistä ja niiden palkoista unohtaa)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Antti kirjoittaa tosi hyvin!
Aikaisempinakin vuosisatoina työntekijä ja talonpoika olivat tuotantovälineitä kuten lehmät. Sillä erolla vain että lehmiä kohdeltiin paremmin, niitä ruokittiin jotta saataisiin maitoa. Ihmisiä ei tarvinnut ruokkia. Ne hankkivat itse sapuskansa tai kuolivat nälkään.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo
Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

#6

Toisaalta entisaikoina kyllä renkejä kohdeltiin siinä mielessä hyvin, että ymmärrettiin ettei heitä pidä näännyttää. Silloin kun joutuisi hankkimaan uuden rengin ja mistäpä sellaisen hyvän sai? Rengille annettiin tarpeeksi ruokaa ja lepoa. Ei yltäkyllin, en minä sitä sano, mutta tarpeeksi, sillä hyvä ja tyytyväinen renki oli parempi kuin huono ja tyytymätön. Toki monet isännät eivät ymmärtäneet tätäkään ja kärsivät siitä, se on selvä.

Nykyään kun yritys laittaa suorittavan tason työpaikan hakuun, niin ilmoituksia tulee useita. Voi valita parhaan päältä, imeä hänet kuiviin ja sen jälkeen hakea uuden. Tulijoita kun on, vielä toistaiseksi siis. Työn jäljellä kun ei ole mitään väliä, ainoastaan viivan alle jäävällä tuloksella on.

Ennen ymmärrettiin se, että hyvä työntekijä kannattaa pitää, sillä töitä oletusarvoisesti oli vielä vuosiksi ellei vuosikymmeniksi, ei se maatila siitä mihinkään ollut katoamassa kun itsekin haluttiin elää. Samoin sitoutettiin se renki, sillä kun rengillä oli hyvä olla, niin hänestä oli hyötyä. Samoin ymmärrettiin se, että jos tänä vuonna oli huono keli jonka takia sato jäi pieneksi, niin se ei ollut rengin vika ja seuraavana vuonna oletusarvo oli, että sitä renkiä tarvitaan joka tapauksessa, koska uusi vuosi ja uusi sato. Toki rengin ravinnosta leikattiin katovuosina mutta niin leikattiin omastakin, sillä jos tappoi rengin nälkään niin seuraavana vuonna oltiin entistä isommassa lirissä.

Nykyään yritykset elävät kvartaaleissa eli 3 kk päähän. Jos kvartaali menee huonosti, niin silloin tehdään ratkaisuja. Ja ne ovat aina kovia. Irtisanomisia, uudelleenjärjestelyjä ja muuta. 3 kk takia. Tai bussifirmoissa ajatellaan juuri siihen ajankohtaan asti, johon voitettu linjakilpailu kestää. Ei yhtään pidemmälle.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Totta.Nyt on ero vain se että talonpoika on maatila-yrittäjä.
Joka saa tuottoja Valio ym.elintarvikejalostamoilta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset