Antti Rautio Tavallisuus riittää onnellisuuteen.

Vastuutonta kasvattamista lasten ja isien kustannuksella

Helsingin parissa päiväkodissa suoritetaan uutisten mukaan kokeilu, jossa isänpäivä muutetaan läheistenpäiväksi. Tämä siksi, että joillakin lapsilla isä ei ole mukana elämässä ja siksi näille voi tulla asiasta paha mieli. Huoli on sinänsä ymmärrettävä, sillä eihän kukaan halua että lapsilla ei ole hyvä olla. Toteutus nyt vaan on taas sitä itseään.

 

Kyseinen uudistushan todellisuudessa tehdään siksi, että vanhemmat/vanhempi pakoilevat omaa vastuutaan. Jos lapsella ei ole isää, niin ei se tosiasia siitä vaikenemalla mihinkään muutu. Mitäs jos sille lapselle kerrottaisiin, miksi isää ei ole? Tai miksi isä ei ole perheen arjessa mukana? Jos isä on kuollut tai jos isä ei halua olla lapsensa kanssa tekemisissä tai jos äiti ei halua, että isä näkee lastaan, niin mikään noista ei ole yhdenkään lapsen vika. Kyllä nuo asiat pitää voida sen äidin lapsensa kanssa läpi käydä. Vaikka yhdessä ammattiavun kanssa, jos ei muuten onnistu.

 

Vielä absurdimmaksi asia käy, kun otetaan huomioon, että nykyaikana on suorastaan trendikästä yksin elävien naisten hankkia lapsi ihan yksin. Eli sillä lapsella ei ole tarkoituskaan olla isää. Sekään ei ole lapsen vika millään tavalla. Tai jos lesbopari hankkii lapsen sillä tarkoituksella, että lapsella on kaksi äitiä eikä yhtään isää. Ei sekään sen lapsen vika ole. Kyllä noissa tapauksissa äidin/äitien on pakko osata ja haluta kertoa sille lapselle, miksi hän/he eivät ole halunneet lapsen isän olevan lapsen elämässä millään tavalla mukana. Eikä vaieta siitä. Jos siitä asiasta tulee lapselle paha mieli, niin kenenköhän vika se tilanne silloin on?

 

Entäpä niiden muiden lasten oikeus? Heillä on isä. Miksi he eivät saisi isäänsä muistaa ihan isänpäivän nimellä? Jotta pienelle osalle muita lapsia ei tule paha mieli? Asiahan nyt on niin, että suurelle osalle ihmisistä, niin lapsille kuin aikuisille, tulee elämässä pettymyksiä vastaan. Pumpulissa kasvattaminen on järjetön lähtökohta, jos ihmisestä halutaan tehdä tasapainoinen. Kun niitä pettymyksiä väistämättä vastaan tulee, niin se on vanhempien (sekä tietenkin kasvatushenkilökunnan) vastuu auttaa lasta eteenpäin.

 

Pitäisikö joulupukista kertominen kieltää, samoin kuin joulujuhlat, sillä tässä maassa on aika paljon lapsia, jotka saavat vähän lahjoja. Jos saavat ollenkaan. Sehän on väärin. Sitä paitsi lapsihan pettyy, kun joku päivä tajuaa että joulupukkia ei ole olemassakaan. Kielletään myös Suomen itsenäisyyspäivä, sillä kaikki päiväkodissa tai koulussa olevat lapset eivät ole suomalaisia ja suomalaisten lasten vanhemmista taas osa ei pidä kotimaataan yhtään minään. Kevätjuhlissa Suvivirsi alkaa olla jo aika paha asia monessa paikassa ja pääsiäisenä ei saa puhua Jeesuksesta, koska joidenkin mielestä hän on mielikuvitushahmo mutta pääsiäispupuista tietenkin saa. Lopetetaan sekin, joku kun ihan varmasti pelkää pupuja eikä saa pääsiäisenä yhtään suklaamunaakaan. Aleksis Kiven päivää ei tietenkään saa liputtaa tai mainita lapsille, koska jonkun vanhemman mielestä hän oli ihan paska kirjailija eikä vanhempi osaa tai halua selittää lapselleen, miksi sitä päivää oikein liputuksella muistetaan tai koulussa Kivestä esitelmiä pidetään. Samoin kaikki muut mahdolliset juhlapäivät. Tehdään päiväkotien ja koulujen jokaisesta päivästä harmaata massaa, jolloin kenelläkään ei vahingossakaan ole kivaa mutta kaikilla on tasapuolisesti yhtä kurjaa. Eikä vanhemmat näin toimittuna vahingossakaan joudu kohtaamaan itselleen vaikeita asioita lapsensa kanssa ja näin kantamaan omaa vastuutaan.

 

Entäpä kouluaineet sitten? Minä olin yläasteella huono liikunnassa. Tai no, en kaikessa. Keihäänheitossa ja pesäpallossa olin hyvä. Mutta sitten vaikka Cooperin testissä pääsin juuri ja juuri 2000 metriä ja leukoja en muista saaneeni vedettyä koskaan. Pitäisikö ne siis kieltää? Tai liikunta kokonaan, koska osa lapsista nyt vaan on ylipainoisia tai muuten kömpelöitä. Kuvaamataito ei minulta myöskään oikein onnistunut. Kielletään se myös? Matematiikassa olin hyvä kuten vaikkapa musiikissa, mutta totta kai ne pitää tasapuolisuuden nimissä kieltää, koska jotkut ovat niissä huonoja. Tehkäämme kouluihin vain yksi oppiaine, jonka nimi on ”Tee ihan mitä haluat”. Nimi kertoo sisällön ja tästä annetaan tietysti kaikille kymppi, koska muutenhan joku voi saada pahan mielen.

 

Vai entäs jos jokaiselle vanhemmalle, joka isänpäivän haluaa muuttaa läheisenpäiväksi, annettaisiin yhteiskunnan taholta peili käteen ja pyydetään sieltä katsomaan ongelman lähdettä? Tietenkin jos se isän puuttuminen lapsen elämästä ei ole äidin tahto, niin sitten asialle pitää yrittää tehdä jotain eikä ohittaa olankohautuksella. Siihenkään se ratkaisu ei ole kieltää kaikilta muilta niitä asioita, joita tämä lapsi ei voi tehdä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Listalta unohtui äitienpäivä. Jos homopari "saa" lapsen, missä on äiti ? Äitienpäiväkin täytyy siis kieltää.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

Totta tämä. On siellä paljon muutakin, mikä logiikan ollessa sama pitäisi ehdottomasti kieltää. Kuten vaikkapa punaiset kurahousut, koska lapsen kaveri ei pidä punaisesta eikä lapsi itse kurahousuista. Eikä sitä nyt tietenkään voi vanhempaa velvoittaa kertomaan ja opettamaan, miksi kurahousut ovat kurakelillä tärkeät. Tai että punainen on ihan hyvä väri eikä sen takia saa ketään kiusata.

Timo Lehtonen

Blogisti kirjoittaa: "Vielä absurdimmaksi asia käy, kun otetaan huomioon, että nykyaikana on suorastaan trendikästä yksin elävien naisten hankkia lapsi ihan yksin. Eli sillä lapsella ei ole tarkoituskaan olla isää. Sekään ei ole lapsen vika millään tavalla. Tai jos lesbopari hankkii lapsen sillä tarkoituksella, että lapsella on kaksi äitiä eikä yhtään isää. Ei sekään sen lapsen vika ole. Kyllä noissa tapauksissa äidin/äitien on pakko osata ja haluta kertoa sille lapselle, miksi hän/he eivät ole halunneet lapsen isän olevan lapsen elämässä millään tavalla mukana. Eikä vaieta siitä. Jos siitä asiasta tulee lapselle paha mieli, niin kenenköhän vika se tilanne silloin on?"

Kun itsellisille naisille ja naispareille annettavassa hedelmöityshoidossa käytetään luovutettuja sukusoluja, niin se johtaa todennäköisesti aina tilanteeseen, jonka myötä syntyvällä lapsella ei ole mahdollisuutta olla syntymästään lähtien omien biologisten vanhempiensa yhdessä hoidettavana. Noin toimittaessa menetellään tietoisesti vastoin Lapsen oikeuksien sopimuksen periaatetta, jonka mukaan jokaisella maailmaan syntyvällä lapsella on synnynnäinen oikeus olla syntymästään lähtien biologisen isänsä ja äitinsä yhdessä hoidettavana. Tuo oikeus on olemassa jokaisella lapsella synnynnäisesti, mutta jokaisen kohdalla tuo oikeus ei valitettavasti syystä tai toisesta toteudu aina käytännössä.

Tuo lapsella oleva synnynnäinen oikeus ei toteudu esimerkiksi silloin, kun lapsi on yhden ihmisen, kahden miehen, tai kahden naisen hoidettavana - siis ilman biologista isäänsä tai äitiänsä. Mitään ihmisen synnynnäistä oikeutta ei voi kukaan milloinkaan ottaa ihmiseltä pois. Vaikka ihmisen synnynnäinen oikeus ei aina käytännössä toteudu, se ei poista oikeuden olemassa oloa. YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista, sekä sitä tulkitsevan teoksen ”Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja” tukevat näkemystä, jonka mukaan jokaisella lapsella on edellä tarkoitettu synnynnäinen oikeus.

Lukijalle: Jos lapsella ei mielestäsi ole (hänelle ei kuulu) tuota etua/oikeutta, niin mihin perustuen hänellä ei mielestäsi ole kyseistä etua/oikeutta?

Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirjasta:
”…keinohedelmöitystä koskevan lain tulisi suojella lasten oikeuksia ja hyvinvointia, ei vastata lapsettomien parien tarpeisiin.”
”In any event, the law on artificial forms of fertilization, as with adoption, should be framed to protect the rights and well-being of children, not to meet the needs of childless couples.”

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset