Antti Rautio Tavallisuus riittää onnellisuuteen.

Tositarina erään kaupungin koulutuspolitiikan nykytilasta

Kaupungissa on yhdeksän peruskoulua, jotka päätetään yhdistää kolmeksi suureksi kouluksi. Oppilaita näihin kouluihin tulee yhteensä reilut pari tuhatta. Kuusi lähikoulua suljetaan. Yhtä jäljelle jäävää koulua joudutaan laajentamaan. Yksi jäljelle jäävä on homeessa ja vaatii miljoonaluokan korjauksen. Yhtä ei ole edes olemassa vaan se pitää rakentaa. Tai no, on se rakennus periaatteessa olemassa, mutta ei siellä ole koulua voinut käydä enää aikoihin. Se lyödään matalaksi ja siihen samalle paikalle rakennetaan uusi. Tähän kolmanteen koulukeskukseen tulee myös lukio, joka tällä hetkellä on väistötiloissa Saimaan ammattiopiston tiloissa sekä esikoulu ja päiväkoti.

 

Tähän kolmanteen koulukeskukseen Mansikkalaan on näillä tiedoin tulossa n. 1200 oppilasta. Uusi koulukeskus maksaa miljoonia, todennäköisesti kymmeniä miljoonia. Viime aikoina kaupungintalolla on havahduttu tilanteeseen, että miten oppilaiden liikuntatunnit järjestetään? Liikuntapaikkoja kun ei juuri ole lähettyvillä. Siinä vieressä on uimahalli sekä urheilutalo, mutta ne eivät riitä mitenkään tuolle oppilasmäärälle, sekä vanha pesäpallokenttä, joka on nyt käyttökiellossa olevan koulun parakkien alla. Siinä vieressä parinsadan metrin päässä on myös ammattiopiston rakennuskompleksi, jossa olisi yksi liikuntasalikin ja kuntosali, mutta ne eivät ilmeisesti kiinnosta ketään, koska niistä ei puhuta suunnitelmien yhteydessä. Tarkemmin sanottuna koko ammattiopistosta siinä vieressä ei puhuta juuri ollenkaan tulevissa suunnitelmissa, vaikka siihen sen pitäisi jäädä olemaan.

 

Mikä siis ratkaisuksi? No pitää rakentaa niitä liikuntatiloja, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että jostakin suunnasta on tehtävä tilaa. Kaadettava siis metsää ja mahdollisesti nyt virkistyskäytössä olevia alueita. Sehän on ihan normaalia toimintaa, eikö vain? Niinhän sitä pitää toimia, jos rakentaa meinataan, jotain muuta pitää purkaa tai kaataa puita tieltä.

 

Tilanne on kuitenkin se, että kaupungissa on tällä hetkellä iso urheilurakentamisen keskittymä Ukonniemessä. Tuollaisesta moni kaupunki olisi kateellinen. Siellä on uutuuttaan hohtavat pesäpallostadion, ampumahiihtostadion sekä jäähalli. Siellä on kohta täydellisesti remontoitu täysimittainen yleisurheilukenttä nurmikenttineen. Siellä on hiihtolatuja ja pururatoja kilometrikaupalla. Siellä on (yksityisessä omistuksessa toki olevat) tennishalli sekä kuplahalli, jossa on mm. täysi jalkapallokenttä tekonurmineen sekä tiloja yleisurheilulle. Siellä olisi luontoa ja Saimaakin ihan vieressä. Siellä olisi tilaa myös rakentaa se jättikoulu. Monenmoista synergiaetua olisi saatavilla. Monenmoista houkuttelevuustekijää mahdollisesti muuttoa harkitseville lapsiperheille. Monenmoista hyötyä tulevaisuuteen mm. terveysmenojen suhteen, kun lapset ja nuoret liikkuisivat enemmän. Eikä tarvitsisi rakentaa uusia liikuntapaikkoja Mansikkalaan, joita ei ilman koulua tarvittaisi ollenkaan. Ihanteellinen paikka koululle siis kaikkien päättäjien mielestä?

 

No ei. Se on kuulemma liian kaukana. Ei sinne voi koulua rakentaa, kun oppilaille tulee liian pitkä ja hankala matka käydä koulua. Bussikyyditkin olisivat hankalat ja kalliit järjestää (todellisuudessa eivät olisi, reitit voi tehdä uusiksi ja siellä on myös vasta uusittu tieverkko, jota voisi vielä helposti muokata tarvittaessa lisääkin, sillä tilaa on). No, Mansikkalan ja Ukonniemen välillä on lyhyimmillään tietä pitkin n. 4 km matkaa. Osalle oppilaista Ukonniemi on sitä paitsi paljon lähempänä kuin Mansikkala, osalle se on ihan sama kumpaan suuntaan koulunsa kävisivät.

 

Tästä kaikesta huolimatta koulukeskus tulee nousemaan Mansikkalaan. Edelleen se liikuntapaikkaongelma on ratkomatta. Tässä vaiheessa jotkut päättäjistämme ovat ehdottaneet, että voisihan niitä lapsia alkaa kuljettamaan koulupäivien aikana busseilla Ukonniemeen liikuntapaikoille. Se matka kulkea kouluun ja takaisin koulunkäyntiä varten aamuin illoin on siis liian pitkä ja hankala ja kallis. Mutta se matka ei sitten ilmeisesti olekaan liian pitkä bussien kulkea eikä liian hankala tai kallis järjestää, jos niitä lapsia kuljetettaisiinkin kesken koulupäivien edestakaisin tasan samaan paikkaan.

 

Samaan aikaan tuon kaiken ylläolevan kanssa ollaan tietenkin huolissaan siitä, miten rahat tulevat riittämään tähän kaikkeen. Vaikka samaan aikaan sitä rahaa ollaan polttamassa sellaisiin asioihin, jotka olisivat jo olemassa ja joita ei tarvitsisi rakentaa lisää.

 

Täällä kaupungissa on myös ammattiopisto Sampo. Ainakin vielä, sillä kun lukio siirtyy sen tiloista pois tien toiselle puolen parinsadan metrin päähän nousevaan uuteen rakennukseen, niin tyhjää tilaa jää paljon. Niistäkin osa ei mitenkään hyvässä kunnossa ole. Sampossa on myös käyty yt-neuvotteluja sekä karsittu ja leikattu, kuten ajankuvaan kuuluu. Viimeisimpänä tuli 900 000 euron negatiivinen yllätys, kun valtiolta ei tulekaan niin paljon rahaa kuin jostakin syystä luultiin tulevan. Myös koulutuksessa ja opetuksessa näyttää olevan pahoja puutteita, ainakin jos uskomme erään opettajan ulostuloon asiassa.

 

Täällä on myös ammattikorkeakoulu. Tai siis on vielä, reilun vuoden verran. Syksystä 2019 eteenpäin ei enää ole. Koulu siirtyy naapurikaupunkiin yliopiston yhteyteen. Jälkeensä koulu jättää tyhjiä opiskelija-asuntoja ja ison loven kaupungin kassaan. Sekä tietysti tyhjiä, vasta remontoituja ja omistamiaan tiloja, joita kaupunki ei aio ottaa kontolleen. Ihan siihen uuden tulevan Mansikkalan koulukeskuksen viereenkin, mutta ei kait sitä kannata valmiita rakennuksia ostaa kun voi itse rakentaa niitä lisää? Muuta järjellistä syytä tuohon ei kait ole olemassakaan. Lähtiessään koulu syyllisti niin Imatran kaupungin kuin opiskelijatkin tilanteesta, vaikka todellisuudessa ainakaan opiskelijat eivät olisi voineet tehdä yhtään mitään toisin.

 

Ai mikä on tämä kaupunki? Se on Imatra. Kaupunki, joka julisti itsensä kansallisihmeeksi 7.2.2018.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset