Kaikki blogit puheenaiheesta Sosiaalinen investointi

Aktiivimalli unohtaa ihmisen

Työllisyyden kohentamiseen tähtäävä aktiivimalli on herättänyt laajaa keskustelua, hyvä niin. Työllisyysaste on keskeinen tekijä, jolla hyvinvointivaltiota ylläpidetään ja kehitetään. Hallituksen niin sanotusta Tanskan mallista soveltama kotimainen versio tähtää hyvään päämäärään, mutta sen tarjoamat keinot sivuuttavat kaikista tärkeimmän, työttömänä olevan ihmisen.

Miten kunta investoi sosiaalisesti?

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuri menoerä valtion ja kuntien taloudessa. Tämä on tosiasia, mutta on myös nurinkurista ja vanhanaikaista ajatella näitä palveluita pelkkänä menona. Sote-rakenteet ja palvelut pitäisi aina lähtökohtaisesti nähdä ihmisten hyvinvointia edistävänä toimintana ja sitä kautta säästöjä tuottavana asiana. Mitä enemmän kuntatalous investoi muun muassa lasten hyvinvointiin, sitä enemmän se säästää niin sanotuissa korjaavissa palveluissa nuorten ja aikuisten syrjäytymisvaaran pienentyessä.

Miksi ehdolle, Touko Niinimäki?

Kuka?

Olen Touko Niinimäki, 26 vuotias helsinkiläinen. Koulutukseltani olen sosionomi (AMK) ja opiskelen määrittelemättömällä aikataululla yhteiskuntapolitiikkaa avoimessa yliopistossa. Virkani puolesta toimin ruotsinkielisten ikäihmisten sosiaaliohjaajana Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastossa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä